toukok. 31, 2021 - Lukuaika 1 minuuttiLukuaika x minuuttia

Raskaus ja suun terveys

Odottavan äidin on tärkeää huolehtia suun terveydestä koko raskauden ajan, jotta vauvasi elämän alkutaival olisi paras mahdollinen. On hyvä varmistaa raskausaikana, että perheen suuhygieniatavat ja ruokatottumukset ovat suun terveyttä edistäviä. Huonot hampaat eivät niinkään periydy vanhemmilta lapsille, mutta hampaiden puhdistusrutiini ja ruokailutottumukset siirtyvät kyllä.

Sisältö

Suunhoito raskautta suunniteltaessa

Jos suunnittelet raskautta, on täydellinen aika varmistaa, että hampaat ja ikenet – sekä muu keho – ovat hyvässä kunnossa.

Viimeistään raskautta suunnitellessa suu ja hampaat kannattaa hoitaa kuntoon, sillä raskausajan hormonitoiminnan muutokset aiheuttavat monenlaisia muutoksia myös suussa. Raskauden aikana hampaiden reikiintymisriski kasvaa ja esimerkiksi ientulehdukset pahenevat helposti. Hoitamaton ientulehdus voi johtaa parodontiittiin eli hampaan kiinnityskudossairauteen, jonka on todettu lisäävän keskossynnytyksen riskiä.

Raskausaikana laajojen hoitotoimenpiteiden toteuttamista suositellaan välttämään, ja siksi on tärkeä huolehtia suu kuntoon jo raskauden suunnitteluvaiheessa.

Suunhoito raskauden aikana

Onneksi olkoon – lapsen syntymään on valmistauduttava monella tapaa, eikä suunhoito välttämättä ole ensimmäisenä mielessä.

Raskauden aikana kannattaa olla erityisen tarkkana hyvästä ja huolellisesta suuhygieniasta. Suunhoidon ammattilaiset neuvovat mielellään raskauden aikaisen suunhoidon kanssa ja kertovat, miten raskaus vaikuttaa suuhun ja suun terveyteen.

Kiinnitä erityistä huomiota huolelliseen suunhoitoon. Käytä hampaiden pesuun aina fluorihammastahnaa ja harjaa hampaasi vähintään kahdesti päivässä, unohtamatta hammasvälien puhdistusta. Hammasvälit voit puhdistaa joko hammaslangalla tai hammasväliharjalla.

Ksylitolituotteiden nauttiminen auttaa neutralisoimaan suun happoja aterioiden ja pahoinvoinnin aiheuttaman oksentelun jälkeen, mutta voi myös säännöllisesti nautittuna auttaa edistämään lapsen suunterveyttä.

Muutokset suussa raskauden aikana

Raskaus aiheuttaa monenlaisia muutoksia äidin hormonitoiminnassa ja vaikuttaa myös suun terveyteen. Saatat huomata raskauden aikana muutoksia suussa esimerkiksi syljenerityksessä.

Hormonitoiminnan muuttuessa, äidin syljen pH laskee eli suu happamoituu, syljen happotasapainoa palauttava vaikutus heikkenee ja ienten vastustuskyky bakteeriärsytykselle heikkenee. Näiden muutosten seurauksena sylki ei enää neutralisoi happohyökkäyksiä, kuten aikaisemmin, ja hampaat ovat alttiimpia reikiintymiselle ja ientulehduksille.

Etenkin toisella ja kolmannella raskauskolmanneksella odottava äiti on herkempi saamaan tulehduksia, ja pienikin määrä plakkia suussa laukaisee herkästi ientulehdukset. Hoitamattomana ientulehdus voi johtaa parodontiittiin, joka taas tutkimusten mukaan voi lisätä keskossynnytyksen riskiä. Ientulehduksen hoito on onneksi helppoa: sitä hoidetaan huolellisella puhdistuksella hammashoitolassa ja jatketaan huolellisella omahoidolla kotona.

Raskaus ja pahoinvointi

Jos kärsit raskauden aikaisesta aamupahoinvoinnista tai oksentelusta, suun happamuus lisääntyy ja hammaskiille vaurioituu. Vältä hankaavien hammastahnojen käyttöä ja hampaiden harjaamista vähintään tunti pahoinvoinnin jälkeen.

Vinkki: Voit neutraloida vatsahappoja ja raikastaa suuta oksentamisen jälkeen juomalla lasillisen vettä, johon on sekoitettu 1 tl ruokasoodaa. Ksylitolituotteet ja esimerkiksi juustoviipale auttavat palauttamaan suun pH:n normaaliksi.


Aiheeseen liittyviä artikkeleita